lauantai 18. lokakuuta 2008

Kummipoika!

Kummipoika otti ja syntyi eilen, 5 viikkoa etuajassa. Oli silti kunnioitettavan kokoinen pötkäle viikkoihin nähden, painoa 3070g. Nyt tulikin sitten kiire pistellä vauvataulu valmiiksi, kun ristiäisetkin varmaan siirtyy muutamalla viikolla. Tänään katsomaan uutta tulokasta!

Ja tuossapa kuva pulleaposkisesta söpöläisestä!

perjantai 10. lokakuuta 2008

Ristipistotarvikkeet saapuivat

Tilaukseni Stitcheriltä tuli taas tosi nopeaa! Tein tilauksen tiistai-iltana ja tänään paketti möllötti postilaatikossa. Mä en oo enää moneen vuoteen viitsinyt tilata suomalaisista nettikaupoista muuta kuin pakon edessä. Niistä kun tilaa, kestää paketin tulo 2 viikkoa ja kun tilaat englannista, paketti on kolmessa päivässä perillä... Muutenkin suomalaisissa ristipistokaupoissa kaikki tuotteet on monta euroa kalliimpia kuin esim. tuolla Stitcherillä. AINA suomalaisesta tilatessa tulee postimaksut päälle, mutta jos tilaat Stitcheriltä 20 £:lla, ei tuu postimaksuja. Eikä kyllä ikinä oo tehnyt tiukkaakaan tilata sillä summalla :D Sitä paitsi DMC:n langat maksaa Suomessa 1-1.4 euroa, ja Stitcheriltä saat ne 61 sentillä. Anteeksi kauhea mainostus, mutta just eräällä nettifoorumilla eräs innokas ristipistoilija kertoi ostavansa isoja määriä lankoja suomalaisista kaupoista. En ymmärrä mitä järkeä, kun ne saa halvemmalla muualta. Varsinkin jos niitä kuitenkin kuluu mukavasti. Nyt ei sitten muuta kuin vauvataulua ja pyyhkeitä ristipistoilemaan!

Löysin myös kivan runon vähän varttuneempien hääkorttia varten:

Kaksi pientä puroa aikoinaan,
lähti matkaan kulkemaan,
iän myötä purot varttui, vahtistui,
kokemuksia ja rikkauksia varsilta mukaan tarttui.

Tänään löysivät purot yhteiseen uomaan,
onnea ja rakkautta molemmille tuomaan.

torstai 9. lokakuuta 2008

Paluu blogille

Onpa taas blogi jäänyt oman onnensa nojaan. Mulla tuli ongelma tuon linnunpöntön kanssa ja siitä iski pienoinen käsityöblokki. Se saumausaine pitikin sekoittaa jatkuvasti jollain sähkövempamella, mutta en keksiny mitään millä olisin sitä sekottanut. Mulla olis kyllä vanha vatkain, mutta oon tainnut siitä ne sekoituspäät heittää metallinkeräykseen aikaa sitten. On pitäny tarkastaa olisko jossain Prismassa tai vastaavassa myynnissä halvalla sekoituspäitä. Mökki on siis edelleen melko vaiheessa.

Siirryin sitten neulontaan. Mä oon ny koittanu neuloa valmiiksi villapaitaa tuolle isännälle, siis sitä paitaa joka on ollu valmisteilla viime talvesta asti. Nyt se jopa alkaa näyttää siltä, että mä saan sen tänne esitteille tämän vuoden puolella :D Kortteja oon kyllä myös väsänny, mutta en oo jaksanu niitä tänne skannailla. Nyt tein tämmöisen tänään valmiiksi. Olipa omituista tehdä hääkortti omalle isälle! Se pätkäytti tossa kesällä naimisiin ja pitää nyt lauantaina pienimuotoiset juhlat vaimonsa kanssa. Oli tosi vaikea miettiä, millasen kortin tehdä 50-vuotiaille hääparille.

Kävin askartelukaupassa hakemassa ideoita ja materiaalia korttia varten. Niillä oli siellä esillä jo kaikkia ihania jouluaskartelujuttuja ja että rupes syyhyttämään joulukorttien teko! Mulla oli jo valmiina suunnitelma kortteja varten, mutta en tiedä menikö se nyt ihan uusiin puihin koska siellä oli aivan ihanaa mokan tuntuista kuvioleikattua nauhaa, jossa oli poroja. Se inspiroi oikein kovasti!

Lisäksi tilasin Stitcheriltä lankoja, vauvataulun tulevalle kummilapselle joka näkee maailman uudesta kantista ensi kuussa ja water soluble canvasia. Se on siis aidakangasta, joka sulaa kun sitä huljuttelee lämpimässä vedessä. Ajattelin sen avulla kokeilla tehdä ristipistojuttuja pyyhkeisiin ja ehkä t-paitaankin joululahjoja ajatellen. Kun vaan ehtis taas tätä kaikkea! Ens viikolla on kyllä syysloma, mutta se tietää töitä töitä. Ja koulussakin tulee taas ihan hirvittävä tenttisuma. Pahasti taas tuo muu elämä haittaa luovuutta!

lauantai 23. elokuuta 2008

Ensikesän vuokralaisia varten

The Practical Guide to Crafting with Mosaics, Ceramics & Glassware on mun uusin suosikkikirja askartelun saralla. Lainasin sen tuossa aikaa sitten kirjastosta ja ostaisin omaksi, jos sitä vielä jostain löytyis. Siellä oli pari ihanaa ohjetta, jotka aion toteuttaa. Ensimmäinen on valmistumassa ja ohessa projektista kuva. Kirjassa oli siis tehty linnunpönttö, jonka ulkoseinät mosaiikkitekniikalla akvaariokivistä. Pönttöön tulee vielä olkikatto, eli sen pitäis muistuttaa niitä ihania vanhoja englantilaismökkejä.


Pöntön valmistivat suosiollisella avustuksellaan 6mm:n vanerista avomies ja pikkuveli. Mä oon vetänyt laattaliimaa ja asetellut siihen päälle akvaariokiviä. Kunhan liima on kuivunut, päälle vedetään vielä saumausaine ja katto kiinnitetään paikalleen, sitten joskus :D Katsokaa, kuinka huomaavainen askartelija olenkaan, askartelin ystävällisesti Hesarin kuolinilmoitusten päällä...

perjantai 15. elokuuta 2008

Koteja ja kortteja

Pääsinpä kirjoittamaan tännekin! Tietokoneen näppäimistö lakkas pelaamasta tänään. Tai toimi se, mutta näppäimistä tuli vaan kaikenlaisia toimintoja, ikäänkuin Ctrl-näppäin ois ollu pohjassa. Värkkäsin koneella varmaan 1.5 tuntia koittaen jos jonkunlaista jippoa. Kunnes... huomasin, että toinen Ctrl-näppäin oli jumittunut puoliväliin. Just se näppäin, jota en vilkaissut... Noo, onpahan koneeseen taas tehty jos jonkunmoiset päivitykset ja viruksentorjuntaohjelmat ajettu jne. :D



Nukkekotiprojekti on edennyt taas hitusen. Vanerit ostettu ja Minimaailmasta tilaamani pakettikin on tullut. Enpä olis arvannut, että vanerikin on noin pirhanan kallista. Pelkät vaneritkin jo maksoi 76€!!











Muutama korttikin tullut väsättyä. Tyttökortti lähti postcrossingin kautta ja kukkakortti kesäkorttikaverille. Ei muuten kannata liimata nauhaa superliimalla ja tällätä päälle kaikki opiskelukirjat, ja vasta liiman kuivuttua tarkistaa kuinka suorassa nauha on :D Tämmöistä saldoa siis:

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Paluu kesälomalta askartelujen pariin

Mähän olenkin hylännyt blogini kesäksi ihan kunnolla. Aika palata ruotuun ja puhdistaa kesälomapölyt blogista! Tosin mä ite oon lomalla vasta nyt. Oli uusi ja jännä kesätyö niin puhdin poisvievää, että koitin vaan suoriutua töistä. Askartelu- ja käsityörintamalla ollut siis kaikenkaikkiaan melko hiljaista. Nyt on sitäkin kovempi into tehdä kaikenlaista. Ainakin uus into on syttynyt lasi- ja mosaiikkitöihin. Päätin myös huomenna mennä lopultakin ostamaan nukkekotiini vanerit ja tilasin Minimaailmasta portaat ja kaiteita ym. Yhden ikkunankin raaskin ostaa :D Ovet ja loput ikkunat tilaan sitten joskus, kun talo on siinä mallissa, että sinne voi niitä ruveta asentelemaan.

Hmm, mitäpä olen saanut aikaiseksi? Kesäkuussa valmistui oheinen häätaulu avomiehen veljen häihin. Taulu tuli valmiiksi noin tuntia ennen häitä ja joku joutuikin ajamaan melko kovaa, että ehti vielä kirkkoon ajoissa :D Kuvan muistin sitten ottaakin vasta, kun taulu riippui jo saajien seinällä, siitä nuo heijastukset.


Korttirintamalla on tullut tehtyä seuraavanlaiset kortit. Keijukortti ja keltaisella pohjalla oleva kukkakortti on tehty ja lähetetty kesäkorttikaverille. Muistaakseni myös perhoskortin lähetin kesäkorttikaverille... Keijuleimasin on uusi, kävin tuhlaamassa omaisuuden IdeaParkin Sinelliin saatuani ekan tilin kesätyöstä :D Ja uusi tilaus Pandurolle on mietinnän alla! Toi karsee kukkakortti meni postcrossingin kautta, mutta musta se on ihan hirvee! Hyvä, että kehtasin lähettää mutta kun en uuttakaan jaksanut tehdä...

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Korttia pukkaa edelleen

Jälleen valmistui yksi kortti postkrossausta varten. Perhosen malli löytyy CrossStitcher -lehdestä nro 200. Perhosen värit on vähän hatusta heitetyt. Mulla ei ollut juuri niitä värejä, mitä ohjeessa mainittiin. Koitin valkata mahdollisimman lähellä oikeeta olevat. Tosin sitten lehden valokuvassa ja työohjeessa olikin eriväriset perhoset, joten yhdistelin vahingossa niiden värejä. Mutta ei pahan näkönen, loppujen lopuksi! Musta tuo perhonen näyttää vaan ihan korvalliselta perhoselta :D Kortti pääsee nyt sitten matkalle Ranskanmaalle.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Kortteja

Pitipä taas väsätä kortteja. Oli ilmeisesti sininen päivä, koska korteista tuli ihan huomaamatta näin sinisävysiä. No, onhan se yks mun lemppariväreistäkin. Onnea -kortit menee molemmat kirjeenvaihtokavereille. Ne väsäsin vaan äkkiä, kun piti jotain onnittelukortteja saada aikaseksi. Meni suurin askarteluinto tuohon perhoskorttiin, jonka tein ensin. Perhoset laitoin kiinni 3D-tarratyynyillä ja siitä tulikin ihan hauska efekti. Perhoskortti lähti postcrossing-korttina etiäpäin Oulun kupeeseen.

Mun pitäs päästä askartelutavaraostoksille. 3D-kuvat alkaa loppua ja tekis mieli ostaa uusia leimoja + leimasinvärejä. Ja korttipohjiakin vois ostaa. Vaikka hyllyt on tupaten täynnä tavaraa, tuntuu ettei siellä oo enää mitään mistä askarrella. Miten tuo vaatekaapin kanssa esiintyvä ilmiö on siirtynyt askartelukaappeihin?! Päätin, että kun nyt pitää taas kitkuttaa opintotuella kesäkuun loppuun asti, ekaan palkkaan siis, mikä muuten on sula mahdottomuus, niin teen sitten jättitilauksen vaikka Finnstamperille tai vastaavaan ja Panduroon. Mutta kun syyhyttäs jo nyt tilata jotain uutta ja kivaa...

tiistai 13. toukokuuta 2008

Äitienpäivä. Oli ja meni.

Postcrossing-harrastukseni kautta liityin jo toista vuotta peräjälkeen kesäkorttikaveri"projektiin" ja kaverikseni sain samanmielisen eli kortteja käsin tekevän ihmisen. Elinan blogi löytyypi tuolta linkkilistalta. Uskallan nyt tämän ekan hälle lähettämäni kortin täällä esitellä, koska sen jo viime viikolla laitoin menemään. Ja miten mä aina leikkaankaan nuo paperit ihan vinoon, vaikka koitan käyttää paperileikkuriakin! Tulee ihan hirvee amatööriolo, vaikka kortteja tehnyt jo vuosikausia... Onkohan hajataitto silmissä pahentunut vai mikä on?! Ärsyttää...





Tuon ristipistotaulun tein ennätysajassa yötä myöten pistellen äidille äitienpäiväksi. Postiin sen kyllä sain vasta perjantaina, mutta olihan tuo sitten jo eilen perillä. Yleensä en oo taipuvainen saamaan hartiajumia, mutta tuota pistellessä oli kyllä niskat ihan koppuralla. Ohje löytyy CrossStitcher-lehdestä nro 199. Lehden mukana tuli aidakangas ja langat. Ja kun oli niin kiire saada taulu pakettiin, ei valokuvatkaan oo parhaita mahdollisia. Parhaiten onnistui tämä kuva, jossa on kyllä tuo ikävähkö heijastus taulun lasista...

Ja nyt takaisin tenttikirjojen ääreen ja potemaan flunssaa+allergiaa, "hauskaa"...

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Hyvää syntymäpäivää

Tämän kortin tein kirjekaverini syntymäpäiväksi. Nyt musta alkaa tuntua, että tää korttikavalkadi saa riittää ja väliin voisin tehdä jotain muutakin. No, työn alle pääsee taas ristipistohäätaulu. Häät lähestyy, ovat kesäkuussa, ja taulu pitäis saada valmiiksi. Taitaa väliin kuitenkin valmistua pari korttiakin, hah-haa! Sain juuri kuulla vauvauutisia ja häätaulun valmistuttua pääseekin tekemään ristipistoiltua vauvataulua. Kävin jo haikailemassa ristipistonettikaupasta erilaisia vauva-aiheisia töitä. Ja alko kutkuttaa kutoa jotkut ihanaiset pikku tossut ja hattu, jotka voi antaa mukaan synnytyslaitokselle. Näen jo mielessäni tossut, joiden suuta reunustaa joku nätti silkkinauha tai vanhanaikainen pitsinauha. Ei muuta kuin vauvaneuleiden ohjeita selaamaan!